Liekeissä

Eräs innostavimpia, ja samalla haasteellisimpia harrastuksiani on työskentely sopimuspalomiehenä Pohjois-Karjalan Pelastuslaitoksella, Ilomantsin Paloasemalla. Puhutaan työskentelystä siksi, että toimintaan osallistumisesta maksetaan rahallinen korvaus – ei ruhtinaallinen eikä ehkä edes kohtuullinen, mutta korvaus kuitenkin. Lisäksi tässä harrastuksessa pääsee nauttimaan monista työsuhde-eduista, tavallisen työsuhteen tapaan, sekä sellaisista joita muissa ammateissa tai harrastuksissa ei ole.

Täällä Soroversumissa käsittelen palokuntaharrastusta lähinnä omalta henkilökohtaiselta kannaltani. Harrastus näyttäytyy itselleni taitojen kehittämisenä, oman fyysisen toimintakyvyn ylläpitona ja terveydentilan seurantana – sekä joskus, silloin tällöin, lähimmäisten auttamisena, jopa suorastaan pelastamisena.

Toki palokunta ( tai pelastuslaitos ) on myös yhteisö. Tällainen yhteisö tuo elämään osallisuutta ja viihtyisyyttä, osan elämän tarkoituksesta.

Ja onhan se kieltämättä jotenkin hienoa kun pääsee ajamaan oikeaa paloautoa.

Polttavaa asiaa: