facebook 9.3.2018

Palvelukodin pinnasängyssä
ohueksi huvennut elämä
Yksi maailmankaikkeus
haurastuu ja hajoaa

Hennot kädet laulavat, lentävät
kuin muistojen siivet
Satavuotias itkee lapsen kyyneleen

Silitän linnun siipeä
paperinohutta

Minulla on elämäni
olen luullut
Istunut tätä junaa ja katsellut aina jatkuvaa maisemaa
sitä joka tulee ja tulee ja tulee
Jonnekin kauas jäi lähtöasema
näkymättömiin

Valkotakkiset konduktöörit kertoivat
että siellä raiteita puretaan

Satavuotiaan siivet
peittävät kauniisti, hennon kauniisti
muistoja vuotavat silmät
Paperinohutta siipeä silitän
kuin omaa sieluani
Mummo pieni!