Facebook 6.5.2019

Aamun kaihoisa kauneus, kuinka se elämää keventää
pikkulintujen kevätlauluun aurinko kietoutuu
alas katsettaan valaa
ja yöpakkasen pureman kuuran
sielun ikkunasta sulattaa

Ajatus on kuin aukea paikka
vailla varjoja, velvollisia, välittämättömiä

Viimein saapuvat hellät huomenet
pikkupojan pitkään kesään
Kalenterin lehdet kullataan
maanantait pyyhitään pois
ja minä piirtelen sivut täyteen
kuin osaisin lasta kirjoittaa

Helppoa se on!
Pitää ottaa valon värinen kynä
ja piirtää vallattomasti
hymy kiertää ympäri, ympäri
nauru laitetaan laineille, laidasta laitaan
Itku, jos ollenkaan, on pieni piste vaan

Kunhan muistaa, että jokaisen merkin ei tarvitse olla kirjain
se voi olla kuun palanen, satuaakkonen
mutta jokaisen merkin suorakin viiva
Ihan jokainen viiva
Kaartaa hiukan sydämen pyöreyttä

Naurattaa
Aamupuurossa on rusinoita
Harjoittelen hitaasti heräämistä
Arvokas taito, eikä lainkaan vaikeaa
Aamuun voi hiipiä hihitellen
hymyillen ennen kuin tietää miksi

Pikkupojan kesään tarvitaan vihellyskelpoiset aamulaulut
huomasin melko pian
Niitä ei löydy siitä kovakantisesta laulukirjasta
jota vuosikymmenen, tai useamman, olen aamuisin tavaillut
“Marssilauluja vasemman jalan raskaalle saappaalle, Opus Arki”
Onneksi pikkupojat eivät vihellä nuotteja
vaan siivekkään kissan naukumista
aurinkoa ratisevalla taivaalla

Elän ranteita löysytellen
tätä maanantaita
Viimeistä ennen kesää

Kun avaa silmänsä apposen auki
antaa valon palaa hämyisissä kammioissaan
Otsaluun takana
ne jättimäiset, päättymättömät, vuoren kaltaiset
kehää marssivat mietteet
Hupenevat herneen kokoisiksi

Huolettomasti herne viereksii
ylhäisessä onttoudessa
Aurinkokuivattu ajatus

Onttoa sopii pikkupojan heilutella
kuin helistintä
suvituulen huminassa

Hymyilyttää niin että naamanahka rutisee ryppyjään
Huomenta, kesä