Osallistumisen aika

Demokratia on vaativa valtiomuoto. Kansanvalta edellyttää jatkuvaa ylläpitoa paitsi hallintojärjestelmän liikkuvilta osilta, kuten ministeriöiltä, virastoilta, virnaomaisilta – myös kansalaisilta, kansanvallan käyttäjiltä. Joskus tämä oikeus saattaa tuntua ylimääräiseltä velvollisuudelta. Varmaan niin on juuri nyt, kun takana on tuoreessa muistissa viime kevään kuntavaalit ( jotka pitkittyivät koronasiirron takia) sekä viimeisimpänä aluevaalit. Joko kansa on väsynyt vastaanottamaan puheita kulloistenkin vaalien tärkeydestä? Joko vaaliväsymys painaa?

Valitettavasti äänestämisen tärkeys ei jousta vaaliväsymyksen edessä. Demokratian vaatimukset eivät vähene, vaikka vaaleja sattuu toisinaan joka vuodelle ja parhaille useammat. Meidän, kansalaisten, on jaksettava kantaa huolta vaalien tuloksesta, kerta toisensa jälkeen. Muuten demokraattinen päätöksenteko kääntyy meitä vastaan.

Kuluvan talven suurin ponnistus oli tietysti aluevaali, jonka merkitystä tulevaisuudellemme on vaikeaa yliarvioida. Aluevaalien jaloissa on pyörinyt pienempiä vaaleja, kuten Tradekan edustajiston vaali, sekä parhaillaan käynnissä oleva JHL:n edustajiston vaali. Vaikka nämä eivät kosketakaan koko kansaa, äänioikeuden ollessa vain jäsenillä, on tällaisten vaalien merkitys silti huomattavan laaja. Erityisesti nyt, kun sotekenttä elää syvän muutoksen aikaa, pitäisi jokaisen JHL:n jäsenen suhtautua äärimmäisen vakavasti edustajiston kokoamiseen. Pitäisi jaksaa seuloa ehdokkaiden mielipiteitä ja ajatuksia esille, varmistaakseen että edustajisto tulee seuraavan viisivuotiskautensa olemaan ajan tasalla ja valmis kohtaamaan muutuvien tilanteiden paineen.

Edustajiston täytyy huolehtia, että liittoa johdetaan tinkimättömästi koko laaja-alaisen jäsenistön eduksi. Seuraavassa otan esille muutaman asian, joiden osalta tarvitaan lähitulevaisuudessa erityistä tarkkaavaisuutta.

Jäsenistön siirtyminen sote-sopimuksen alle. JHL:n historiassa on ollut aikaisemminkin suuria muutoksia, mutta nyt tapahtuva jakautuminen KVTES – SOTETES on varmasti yksi laajimpia koskaan. Seuraavien vuosien aikana juuri sote-sopimukseen tulee kohdistumaan valtavia paineita. Jo sovituista asioista tullaan vääntämään uudelleen ja uudelleen, siirtymään liittyviä yksityiskohtia käsitellään eri tavoin eri hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden taholta. Riippuen kustakin aluevaltuustosta sekä tietysti valtakunnanpolitiikan kehittymisestä, nähdään miten milläkin alueella lähdetään hakemaan sote-ratkaisuun liittyviä säästöjä – tämähän tulee olemaan se lopputulos, johon monet poliittiset toimijat sotea ajavat, vaikka pääasia koko sotekentän uudelleen järjestelemisessä ei olekaan rahallinen säästö. Sote-sopimus täytyy rakentaa oman sektorinsa parhaaksi sopimukseksi, ja sen täytyy tulevaisuudessa tukea KVTES:in säilyttämistä hyvänä sopimuksena, sekä edelleen kehittämistä. Paineita vastakkaiseen muutokseen tulee varmasti olemaan.

Yhdistyskentän murros. JHL muodostuu hyvin erityyppisistä ja -kokoisista yhdistyksistä. Osa näistä on valtakunnallisia, osalla on tuhansia jäseniä, osa palvelee pienen paikkakunnan pientä työyhteisöä, ja kamppailee kutistuvan jäsenmäärän kanssa. Sote-alan murros aiheuttaa tässä jo ennestään haasteellisessa ympäristössä suuria muutoksia – jäsenet siirtyvät työnantajan vaihtuessa uusiin yhdistyksiin ja kokonaan uusiin sopimuksiin, työntekijöitä niputetaan toimialoittain sote-järjestäjien yhtiöihin tai tytäryhtiöihin. Toisaalta yhdistyskenttä keskittyy, toisaalta hajaantuu. On jo käynnissä hajautuneiden, pienten yhdistysten lopetusaalto. Näissä tilanteissa liiton on oltava tarkkana ja hallittava kokonaisuutta, johon yksittäinen yhdistys tai toimihenkilö ei pysty. On pidettävä huoli, että jäsenyyksien siirrot ja vaihdokset, yhdistysten yhdistymiset ja hajoamiset, eivät jätä aukkoja edunvalvonnan kenttään. Kukaan ei saa jäädä yksin, mihinkään momenttien ja sektoreiden katveeseen ei saa jäädä pientäkään työyhteisöä ilman edunvalvontaa – ilman AY-kotia.

Liiton digitalisoituminen. JHL on ottanut jättimäisiä digiloikkia viime vuosina, sekä ottaa askeleita edelleen. Aikaisemmin yhdistysten toimihenkilöiden kautta järjestetyt perustoiminnot on siirretty lähes kokonaan tietojärjestelmään, jota kukin jäsen itse henkilökohtaisesti voi käyttää edukseen. Tämä on hyvää kehitystä ja tehostaa montaa asiaa liiton edunvalvonnan ytimessä, kuten suhteessa työttömyyskassaan tai liiton jäsenyyteen. Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Samalla kun tietotekniikka on tuonut liiton palvelut jokaisen jäsenen kotiin, eli lähentänyt jäsenistöä liiton palveluiden kanssa, tekninen kehitys on myös loitontanut jäsenistöä konkreettiselta kohtaamiselta liiton ja oman yhdistyksen kanssa. Viimeisten kahden vuoden erikoistilanne koronasulkuineen on edesauttanut jäsenten ja yhdistysten välisen kontaktin hajoamista.

Liiton tulee huolehtia, jo hyvinkin pikaisesti, etteivät liitto ja yhdistykset vieraannu enempää jäsenistään. Tällä hetkellä tuntuu sille että kaikki liiton jäsenistölleen suuntaama kampanjointi rajoittuu jollain tavalla etäympäristöihin, verkkoratkaisuihin tai sähköisiin tiimeihin. Nämä kaikki ovat hyviä asioita, mutta niiden rinnalla tarvitaan henkilökohtaisia kohtaamisia, tapahtumia, yhteisyyttä. Tätä toimintaa ei voi jättää pelkästään yhdistysten aktiivisuuden varaan. Liiton täytyy osoittaa olevansa muutakin kuin sähköinen järjestelmä – todellinen, konkreettinen, läsnäoleva, yhteinen.

Monialaisuuden voima. JHL on vahva paitsi siksi, että sen perusjäsenistö edustaa suurta ja hyvin järjestäytynyttä kunnallisten viranhaltijoiden joukkoa, myös siksi ettei JHL rajoitu tiettyihin toimialoihin tai tiettyihin sopimuksiin, vaan on ottanut siipiensä suojaan myös julkisen sektorin altavastaajia. Nyt liiton on näytettävä voimansa näiden altavastaajien työehtojen parantajana. JHL voi kehittyä ja vahvistua kehittämällä ja vahvistamalla niitä osiaan, jotka nyt ovat heikoilla. Lisäksi näillä, monesti marginaalisiksi katsotuilla sektoreilla, tulee todennäköisesti työskentelemään yhä laajeneva joukko ihmisiä. Ammattinimikkeiden muuttuessa liitto ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan sen on ennakoitava kehitystä.

JHL:n tulee näyttää, että se on oikea liitto sopimuspalomiehelle, osa-aikaeläkkeelle jääneelle hoiva-avustajalle, keikkailevalle lähihoitajalle, asiakasmeressä poukkoilevalle henkilökohtaiselle avustajalle, jne jne. Onko koulunkäynnin ohjaajan sopimustilanne tyydyttävä, kaikkialla? MIten torjutaan tukipalveluiden yksityistämisen paineita?

JHL:n tulee myös pystyä vastaamaan haasteeseen, joka ehkä suurimpana tulee hyökymään koko työelämän yli – erilaiset kevytyrittäjyyden muodot karsinoivat jatkuvasti suurentuvaa joukkoa ihmisiä ulos kaikista solidaarisen työelämän muodoista. Me emme pysty estämään – eikä meidän pidä estää – kevytyrittäjyyden suosion nousua. Meidän pitäisi löytää resepti, jolla JHL:n järjestämisaloilla työskentelevät kevytyrittäjät pääsisivät liiton edunvalvonnan piiriin. Jos avaimet tällaiseen toimintaan löytyvät ajoissa, liitto saa jälleen uuden mahdollisuuden vahvistaa itseään – vahvistamalla heikoimpia jäseniään.

Näillä eväillä seuraavia viittä vuotta kohti.

Vastaa